Tutustu Kaisamariin

Tule tapaamaan Kaisamaria

  • Ti 21.8. klo 16.00 Espoo, Trapesa
    Kirkkojärventie 1, Espoon asema, asemasilta, 2.kerros
    USKONTOJEN JA KULTTUURIEN TULEVAISUUS ESPOOSSA JA EUROOPASSA –
    Pelkoja vai yhteisymmärrystä?

    Tilaisuuden puheenjohtajana toimii isä Heikki Huttunen. Hän on Filoksenia ry:n puheenjohtaja, joka työskentelee Brysselissä Conference of European Churches -järjestön pääsihteerinä. Uskontojen tulevaisuuden näkemyksiä pohtivat Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik, Luterilaisen Maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka, Kirkon Ulkomaanavun projektikoordinaattori Habiba Ali sekä yrittäjä, konsultti Yrjö Timonen, Messilä Oy.

  • Su 16.9. klo 18.00 Helsinki, Agricolan kirkko. Saarna Tuomasmessussa.

Lisää päiviä täydennetään myöhemmin.

Juuret Käpylän ja Oulunkylän seurakunnissa

”Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingin Puu-Koskelassa, silloisten Käpylän ja Oulunkylän seurakuntien rajalla. Kasvoin seurakuntaan lapsesta alkaen: Oulunkylässä kävin partiossa, Käpylässä seurakunnan päiväkerhossa, tyttökerhossa, mummin kanssa lähetysompeluseuran myyjäisissä, kirkossa, rippikoulussa, isosena, olin kaksi kautta seurakuntaneuvostossa ja useana kesänä kesätöissä kanslistina. Olen näiden kahden, nyt jo yhdistyneen, seurakunnan kasvatti.

Kävin kouluni Helsingin yhtenäiskoulussa Käpylässä. Yhtenäiskoulu oli peruskoulun edelläkävijä. Siellä korostettiin jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta ja tasa-arvoa, yhdessä tekemisen tärkeyttä ja rohkaistiin olemaan oma itsensä.”

Geneveä ihailemassa vuonna 2012.

Ekumenia avasi uuden näkökulman kirkkoon

”Näillä koulusta ja seurakunnasta saaduilla eväillä lähdin opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon. Teologisessa tiedekunnassa opin, että kristillinen kirkko ei ole vain luterilaisuutta ja että luterilaisuus Suomessakin on paljon monimuotoisempaa kuin miltä se helsinkiläisestä kaupunkiseurakunnasta käsin oli näyttänyt.

En ole synytnyt minkään herätysliikkeen sisäpiiriin. Kouluaikoina tutustuin kuitenkin viidesläisyyteen, joka 1980-luvulla vaikutti voimakkaasti Helsingin seurakuntien nuorisotyössä. Koin myös voimakkaan lähetysinnostuksen, joka vei opiskelujen alkuvaiheessa mukaan Opiskelijain lähetyskiiton toimintaan. Teologisessa tiedekunnassa tutustuin muihinkin kirkkomme herätysliikkeisiin, joista herännäisyyden hengellisyys, seurapuheet ja Siionin virret tuntuivat jo alusta pitäen tutuilta.

Aloitin teologian opinnot samana syksynä, jona kirkolliskokous päätti pappisviran avaamisesta naisille. Haaveenani oli työ seurakunnassa tai lähetystyö. Opintojeni loppuvaiheessa innostuin itäisen Euroopan kirkkohistoriasta. Samoihin aikoihin osallistuin teologian opiskelijoiden opintomatkalle Geneveen tutustumaan ekumeenisten järjestöjen toimintaan. Tutustuminen kristittyjen ykseyden tavoitteluun ja ekumeeniseen liikkeeseen avasivat minulle uuden näkökulman kirkon työhön.

Ekumenia ja kirkkohistoria yhdistyivät kirkkohistorian alaan kuuluvassa väitöskirjatyössäni. Tutkimukseni käsitteli Romanian ortodoksista kirkkoa osana sosialistisen valtion ulkopolitiikkaa ja ekumeenista liikettä. Tutkijana vietin useita kuukausia keräämällä materiaalia sekä Genevessä että Bukarestissa. Vuonna 1999 työskentelin vierailevana tutkijana London School of Slavonic and East European Studies -tutkimuslaitoksessa. Näiden, usein yksinäisten, reissujen aikana opin paljon myös itsestäni.”

Tutkimustyön jälkeen käytännön ekumenian pariin

”Yliopistovuosina kasvoi halu päästä tekemään käytännössä sitä, mitä olin tutkinut: ekumeniaa. Siirryin 2000-luvun alussa kirkkohallituksen ulkoasiainosastolle, jossa työskentelin seurakuntien kansainvälisen työn ja erityisesti itäisen Euroopan kirkkojen parissa. Erityisen lähellä sydäntäni oli ystävyysseurakuntatyö, jonka parissa sain tutustua sekä suomalaisten että kumppanikirkkojen seurakuntien todellisuuteen. Osallistuin myös ortodoksisten kirkkojen kanssa käytyihin oppikeskusteluihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Kirkon työhön siirtyminen vahvisti uudestaan kutsumustani kirkon virkaan. Lokakuussa 2009 Eero Huovinen vihki minut papiksi Helsingin tuomiokirkossa.”

”Vuonna 2011 minut valittiin Euroopan kirkkojen konferenssin dialogikomission johtajaksi. Muutin perheeni kanssa Geneveen. Tarkoituksenamme oli viipyä reilut kaksi vuotta. Toisin kuitenkin kävi. Minut kutsuttiin nykyiseen tehtävääni Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeriksi ja teologian ja julkisen todistuksen osaston johtajaksi. Tämä työ on haastavaa ja innostavaa. Saan edistää kristittyjen ykseyttä sitoutuneiden ja lahjakkaiden ihmisten kanssa ainutlaatuisessa maailmanlaajuisessa kirkkoyhteisössä. Luterilaisten kirkkojen elämään ja todellisuuteen tutustuminen on avannut uusia näkökulmia myös suomalaiseen kirkolliseen elämään.”

Sauvakävelyä ja virrenveisuuta

”Työpäivät ovat nykyisessä tehtävässäni pitkiä ja matkustan paljon. Vapaa-aikana viihdyn kotona perheen kanssa, luen, kokkaan, käyn lenkillä ja yritän hoitaa parvekeviljelyksiä. Kesällä Suomessa marjastan ja sienestän. Keräilen myös muiden hylkäämiä huonekaluja, sillä olen aina ollut intohimoinen  jätelavadyykkari. Työmatkat sauvakävelen omaksi parhaakseni ja naapureiden suureksi huviksi.

Hengellistä elämääni hoidan ekumeenisen työyhteisön rukoushetkissä, ja virrenveisuulla yksin ja yhdessä muiden kanssa. Suhteeni Raamattuun on vaihdellut paljon. Nuoruuden raamattupiirit loivat vahvan suhteen Raamattuun, vaikka se suhden on elänyt paljon vuosien mittaan. Viime aikoina olen iloinnut erityisesti Raamatun tutkimisesta yhdessä ekumeenisten kumppanien kanssa.  Tiedän, että vuosien mittaan monet ovat kantaneet minua rukouksissaan. Yritän itse opetella jakamaan samaa esirukouksen lahjaa edelleen.”